Nyt voi hakea E-asukkaaksi Viroon

1.12.2014 alkaen ulkomaan kansalaisella on mahdollisuus hakea Viron e-asukkaaksi (e-resident). E-asukas saa digitaalisen henkilökortin eli digi-ID:n, jonka avulla on mahdollista esim. allekirjoittaa sähköisiä asiakirjoja ja käyttää valtion tarjoamia e-palveluita. E-asukkuudesta hyötyvät ensimmäisenä henkilöt, joilla on jo yhteyksiä Viroon, mutta jotka eivät asu maassa. Tällaisia henkilöitä ovat mm. Virossa yritystoimintaa harjoittavat ulkomaan kansalaiset sekä ulkomaiset sijoittajat ja asiantuntijat.

Hakemuksen jättämiseksi hakijan tulee käydä Virossa poliisi- ja rajavartiolaitoksen asiakaspalvelupisteessä (PPA). Hakemuksen lisäksi hakijan tulee antaa paikan päällä sormenjäljet ja passikuva. Vaatimusten mukaisen valokuvan voi ottaa myös palvelupisteessä olevalla kameralla. Hakemuksen käsittelyaika on tällä hetkellä 10 päivää ja hakijan tulee itse noutaa valmis kortti asiakaspalvelupisteestä. E-asukkuus ei anna oikeutta oleskella tai asua Virossa eikä se myöskään oikeuta kansalaisuuteen. Korttia ei ole mahdollista käyttää matkustusdokumenttina eikä henkilöllisyystodistuksena, koska sitä käytetään vain sähköisessä asioinnissa. Kortin hinta on tällä hetkellä 50 euroa.

Tällä hetkellä e-asukkaan hakemuksia voi jättää Virossa sijaitsevissa PPA:n asiakaspalvelupisteissä, mutta vuonna 2015 on suunnitelmissa avata hakemusten vastaanotto myös Viron ulkomaan lähetystöissä. Näin hakijan ei tarvitsisi enää matkustaa Viroon hakemuksen jättämiseksi ja kortin noutamiseksi.

Lisätietoja: https://www.politsei.ee/en/teenused/isikut-toendavad-dokumendid/e-residendi-digi-id/